Seuran jäseneksi
Lentopalloseura Etta on tehnyt lentopallotyötä Oulussa jo 19 vuotta. Tähän aikaa kuuluu monta vaihetta. Etta:n perustivat, vuonna 1990 maaliskuun 15. päivänä, Oulun Kisko, Oulun NMKY ja Oulunsalon Vasama oululaiseksi huippulentopalloseuraksi.
Tulevalla kaudella ETTA:lla on kaksi joukkuetta. 1. joukkue pelaa miesten 1-sarjassa tavoitteenaan nousu SM-Liigaan kaudelle 2010-2011. 2. joukkue pelaa miesten 2-sarjassa tavoitteenaan antaa Oulun alueen nuorille ja lahjakkaille pelaajille mahdollisuus pelata kovia pelejä ja nousta aikanaan ETTA:n edustusjoukkueeseen.
Toiminnan kehittämiseksi tarvitsemme uusia innokkaita jäseniä tekemään mielenkiintoista ja arvokasta työtä urheilun parissa. Ettassa Sinulla on mahdollisuus toimia toimitsijana, vaikuttaa seuran toimintaan ja olla mukana mielenkiintoisissa talkooprojekteissa. Monipuoliset talkoot antavat tekijälleen tyydytystä ja mahdollisuuden olla mukana. Maksamalla jäsenmaksun saat jäsenkortin joka tarjoaa tuntuvia etuja esimerkiksi alennetut hinnat peleihin, sekä hyviä alennuksia urheiluvarusteista Rintamäeltä ja Limingantullin Prisman urheiluosastolta. Lisäksi jäsenkortti oikeuttaa sinut ilmaiseen sisäänpääsyyn Kesäpiha 2010 puutarhamessuille, jotka järjestetään Oulussa 13-15.5.2010. Jäsenillä on luonnollisesti myös mahdollisuus osallistua seuran syys- ja kevätkokouksiin ja olla päättämässä seuran toiminnasta.
Jos olet kiinnostunut monipuolisesta urheiluseuratoiminnasta, tai jos olet halukas tukemaan seuraa liittymällä seuran jäseneksi, ota yhteys seuran toimistoon tai täytä lomakkeeseen yhteystietosi ja paina "lähetä", niin lomake tulee automaattisesti meille tänne ETTA:n toimistolle. Voit liittyä jäseneksi myös ETTA:n ottelutapahtumissa.
Pentti Uusi-Illikainen
Puheenjohtaja
Jäsenyys edellyttää jäsenmaksun maksamista 20€. Tämän jälkeen olet oikeutettu osallistumaan Ettan päätöksentekoon, talkootoimintaan ja saat käyttöösi jäsenkortin joka oikeuttaa alennuksiin Ettan peleissä ja yhteistyökumppaneidemme liikkeissä. Jäsenkortin saat seuran toimistolta tai Ettan pelien aikana liipunmyynnistä.
Lentopalloseura Etta ry:n jäsenhakemus